Luonnetesti 23.4.
Helsinki
Minulla on koiria ollut 18 vuotta, jopa palveluskoirarotuja, mutta vasta nyt sain aikaiseksi mennä luonnetestiin. Ehkä se oli jo aikakin. Muiden koirien kanssa en ole kokenut testiä tarpeelliseksi mutta nyt kasvattajana halusin puolueettoman mielipiteen koirani luonteesta ja ensimmäiseksi koekaniikiksi valikoitui käytännön syistä Ilo (ainoa, jolla ikää). Toki jos olisin epäillyt puutteita jalostukoirani luonteessa, en olisi sitä ikinä astuttanutkaan. Tuomareiksi suositeltiin Lea Haanpäätä ja Tarja Matsuoita
Ensin jutusteltiin tuomareiden kanssa ja he yrittivät saada Iloa leikkimään. He kokeilivat keppiä, repimislelua ja palloa. Pallosta Ilo sekunniksi innostuikin kun sekoitti sen palkkana käyttämääni namipalloon. Ei leikkiä. Ilo halusi rapsutuksia. Siitä siirryttiin kelkalle. Siis sellainen pulkka, jonka päällä on puettu ihmishahmo ja sitä vedetään narusta meitä kohti. Sehän se olikin suoraan jostain manalasta Ilon mielestä. En kuvitellut, että se aivan tuollaista meteliä nostaisi, etenkin kun minä olin rauhallinen. Kivasti Ilo kuitenkin palautui ja meni lopulta haistelemaan tuota ihme tyyppiä. Luulen, että ihmishahmo oli se, mikä hämäsi paljon.
Seuraavaksi kävelimme nurkan takaa ilmestyvää hyökkääjää kohti. Tässä ajattelin ensin, että Ilo hylkäisi minut surutta mutta se haukkuikin selkäni takana. Jos hihna olisi ollut pidempi, se olisi halunnut varmasti ottaa enemmän etäisyyttä mutta se ei aktiivisesti pyrkinyt karkuunkaan. Hyvä tietää oikean tilanteen varalle, että parempi vaan itse ottaa jalat alle eikä luottaa koiran puolustukseen :D Mukava oli myös huomata, että kun hyökkääjä otti hupun pois päästä ja tiputti kepin, ihminen oli Ilon mielestä heti potentiaalinen rapsuttaja.
Seuraavaksi kävelimme nurkan taa, josta nostettiin jokin lakana pystyyn kohdallamme. Ilo pelästyi julmetusti ja hetken mietin jo itsekin onko tällainen koiran kiusaaminen ihan oikeasti tarpeellista. Ilo kuitenkin palautui säikähdyksistä ja kun kohtasimme rutussa olevan lakanan, Ilo uskalsi haistamaan ja sen ohi pystyttiin kävelemään ilman sirkustemppuja. Tämän jälkeen meidän takaa rullasi tyhjä tynnyri ja ilmeisesti tynnyrit olikin Ilon mielestä ihan plääh-juttu, sillä se vilkaisi tynnyriä ja jatkoi matkaansa.
Tähän mennessä kokeen kulku oli jotakuinkin selvä entuudestaan mutta hämärän huoneen tapahtumista en ollut kuullutkaan. Siinä valottomaan huoneeseen on laitettu lattialle esteitä, esimerkiksi pressuja ja minut piilotettiin perimmäiseen nurkaan pöydän taa istumaan. Tuomarit tulivat huoneeseen Ilon kanssa ja katsottiin miten se reagoi. Ilo kyllä näki kun menin huoneeseen mutta se oli jälleen sitä mieltä, että itseasiassa tuomareiden rapsutukset kelpaisivat ja kai hän voisi jatkaa elämäänsä näiden uusien emäntiensä kanssa. Sitä ei pelottanut missään vaiheessa, häntä heilui iloisesti. Lopulta tuomarit saivat houkutella Iloa etsimään minua ja niinhän se löysikin sitten eikä tarvinnut vaihtaa emäntää.
Tämän jälkeen Ilo kiinnitettiin seinään ja minä menin piiloon. Tällä aikaa toinen tuomareista tuli uhkaavasti Iloa kohti. Kuulin haukkumisen, se ei ollut varsinaisesti vihaista, ennemmin sellaista "mitä ihmettä sä puuhaat, juurihan rapsutit mua??" Ja aivan oikein kuulinkin, juuri näin oli Ilo kuulemma käyttäytynytkin. Se haisteli hyökkääjää ihmeissään, että eikö me äsken oltu kavereita? Mutta taas se palautui hyvin kun hyökkääjä otti hupun päästään ja olikin ystävällinen. Lopuksi oli ammunta, josta Ilo ei välittänyt pätkääkään. Luulen, että se on meillä kotona kuullut laukauksia riittämiin.
Loppupisteiksi Ilo sai 95 ja osa-alueet paljastivat tuomarille, että kyseessä on oikein lupsakka perhekoira. Niinkuin onkin. Ei mikään tykki harrastuskoira mutta aivan loistava päätyössään perheen sylien lämmittäjänä.
Ilon tulokset voi kurkata täältä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI41410/17&R=313